Sivut

torstai 19. marraskuuta 2015

Memories is all we have


Tiedän, tää on tosi weird. En itekkään ois n. puoli vuotta sitten uskonu, et palaan kirjottaa tätä Sleeping Beauty blogia, tai ylipäänsä mitään blogia. Olin aikalailla kuopannut koko ajatuksen bloggailusta, vaikka koitin välillä vähän salaa uskotella ittelleni, et kyl sie kummiki palaat sitä kirjottaa. Ja tässä sitä taas siis ollaan. En tosiaan tiiä itekkään mikä miun mielen muutti.

Oon viimosen (melkein) vuoden aikana lukenut miun blogin alusta loppuun ainakin ehkä miljoona kertaa. Ja oon huomannu, että tää tosiaan on miulle ihan kauheen tärkee. Täällä on niin paljon muistoja miun super hyvistä ja onnellisista hetkistä, joita en oikeesti ite ees muistanu et on tapahtunut. Ja kaikkein paras juttu tässä on se, että täällä on kuvia todisteena niistä hetkistä. Kyllä - kirjotan myös päiväkirjaa, mutta ei sielä kuvia oo näistä hetkistä, tää on vaa ihan eri juttu. Tuun niin onnelliseks ja ehkä vähän surullisekski, ku luen näitä vanhoja postauksia. Onhan ne vähän noloja jotkut, mut kaikki me ollaan teinejä oltu (ja yli muokkailtu omii pärstä kuvii haha). Oon tooosi monet itkut itkenyt, kun oon selaillu tätä kannesta kanteen. Joskus mietin, et miks kidutan itteeni, ku lueskelen näitä juttuja, mut sit vaa tajusin, et ei ne kyyneleet tosiaankaan surusta johdu. Ne on niitä kuuluisia onnenkyyneleitä, mitä voin myöntää, että en oo koskaan elämässäni ennen itkenyt. En tiiä johtuukohan se sitten siitä, että oon todellisuudessa melko itsekäs ihminen. 

Joten tosiaan ehkä syy siihen miks tätä kirjoitan taas, on se että tahdon tehdä ittelleni paikan missä on tekstiä ja kuvia, mistä voin aina heikkoina hetkinä käydä tarkistamassa, että miun elämässä on paljon hyviä juttuja, vaikka sillon ei siltä tunnukkaan. Ja yks syy on kans se, että rakastan valokuvailua ja kirjottelua, ja haluun jakaa miun pienen mielen ajatuksia ja mielipiteitä.

Kesäkuussa 2015 muutin iha ensimmäiseen omaan asuntoon. Muutimme miun ystävän Aman kanssa yhdessä. Molemmilla oli mielessä tietenkin perus partybox wuhuu jeee- kuva siitä asumisesta. Toisin kuitenkin kävi. Jotenkin mun mielestä se oma koti pitää olla vaan se oma koti. Se on miulle nykyään jotenki fakta, että kaverit ja kodin perustaminen täytyy pitää erossa toisistaan. Tehtiin siis oikee ratkasu, ja päätettii et hankitaan molemmat ihan omat kämpät, se oli kaikkein paras ratkasu, ihan vaan mein ystävyydenkin kannalta <3

Eli ihan ensimmäinen tämmönen miun "comeback" postaus, on kuvia miun ensimmäisestä omasta kodistani. Sistukseltaan sen on mielestäni kodikas, just sellanen mistä mä tykkään. En oo koskaan ollut semmone, joka tykkää et on all white everything, vaikka se vissii ois nykyää vähän niiku muotia, i think so? Mulle on tärkeetä, että se koti on kodikas, ja semmonen miun näkönen paikka. Eli kaunespöytä, lemppari kirjat esillä ja paljon kynttilöitä. That's all i need. Haha, no ei nyt ihan kummikaa. Asuntoni sijainti on myös uuden työpaikkani - kotihoidon  (jossa oon kohta tosiaan työskennelly puoli vuotta, kun siis valmistuin toukokuussa 2015 lähihoitajaksi, jippiiiii!) lähellä, eli vajaa 800m kävelymatkaa. Ei paha tosiaan!

Tiivistettynä ja kokonaisuudessaan näin aluksi, mulla menee hyvin. Elän toisaalta jotenkin tosi tylsää aikaa elämässä, kun kaikki pyörii työn ympärillä ja välillä tuntuu, et aikaa ei vain oo mihinkään muuhun, mut toisaalta samaanaikaan tää taas on yhtä jännintä aikaa mun elämänkaaressa. Aikuistumista. Tää on se hetki, kun aletaan kasvaa ja ottaa oikeesti vastuuta ittestään ja valinnoistaan. Täytyy myöntää, onhan tää aikamoinen matka tosiaan ollut... ja vielä piiiitkä matka eessä, huhuh! 



















Kiitti ja kuitti taas hetkeks, palaillaan toivottavasti pian, pus! 

Love, roosa