Sivut

tiistai 15. joulukuuta 2015

Throwback to summer

collage IMG_8033 IMG_7983 IMG_8025 IMG_8108 IMG_8100 IMG_8034


Mulla meni joskus tammi-helmikuussa mun vanha läppäri rikki, ja oletin heti että kaikki vanhat kuvat katos siinä mukana jonnekkin ihme bittiavaruuteen. Ärsytti niin helvetisti, kun joteki ain luottaa liikaa kaikkii koneisiin, ja olettaa et "tottakai nää pelittää ja kaikki vanhat kuvat säilyy". Mun onneks joku iskän tuttu supernörtti sai pelastettua mun kaikki valokuvat sieltä, huhuh sitä onnen ja tuurin määrää! Mut nyt kun tällee jälkeenpäin aattelee, et mitä jos ne oliski kadonnu? Kaikki ne tuhannet kuvat joita oot ottanu ja ikuistanu kaikkia ihania ja ei niin ihania hetkiä, nii ois vaa kadonnu ja en ois enää koskaa voinu kattoo niitä. Kuvissa on se ihana juttu, kun voit olla nostalginen ja kattoo jotain monta vuotta sitten otettuja kuvia, ja elää taas niitä hetkiä uudelleen. Vanhat kuvat saa sut muistamaan semmossia tilanteita ja tapahtumia mitkä oot jo ihan kokonaa unohtanu tai luullu unohtanees.

Nykyään me ei enään oikeestaan teetetä kuvia ja laiteta niitä kauheella vaivalla valokuva albumeihi. Miks me ei enää tehä niin? Sitku joskus itellään on lapsia ja ne tahtoo nähdä sun nuoruuskuvia, niin niitä ei ehkä enää ookkaa tallella, koska esim. tietokonees petti sut ja päättikki hävittää kaikki sulle tärkeet kuvat.

Mä useesti kun selainen vanhoja kuvia koneelta, niin saatan itkee vaa monta tuntii sen takia, ku muistaa kui hyviä ne hetket oli ja kui haluut kokee ne uudellee. Tulee vaa kauhee ikävä niit joitaki vanhoja hyviä juttuja. Siks on ihanaa kun on ikuistettuna niitä kuvia, ja pääsee taas "kokemaan" ne jutut uudelleen ja muistelee niitä. Parasta on vaa kattella jonku ihana kaverin kans jotai vanhoja yhessä otettuja kuvia ja nauraa mahat kippuras niille. Mut tarkemmin ku aattelee niin ois ihanampaa kattella niitä jostain albumista, tuntuu et niil ois viel joteki enemmän merkitystä. Ne ihanat hetket ja tilanteet aseteltuna vaivalla omiin muovitaskuihinsa ja vieressä pieni teksti siitä kuvasta. Kaipaan kauheesti albumeita. Kuulostaa hupsulta, mut uskon et muutkin on joskus aatellu tällästä.

Siks aattelin että vuoden 2016 kunniaksi, aijon ottaa tehtäväkseni alkaa teettämään valokuvia ja keräämään niitä albumeihin. En enää haluu et joutuu pelkää, että "mitä jos tää kone taas pettää ja en saiskaa näitä kuvia takas".

Ei mulla tänään tällee muuta, nyt suuntaan pretty little liarsin pariin tohon sohvan nurkkaan glögin kera, heippa ja hyvää yötä :-)

love, roosa

torstai 19. marraskuuta 2015

Memories is all we have


Tiedän, tää on tosi weird. En itekkään ois n. puoli vuotta sitten uskonu, et palaan kirjottaa tätä Sleeping Beauty blogia, tai ylipäänsä mitään blogia. Olin aikalailla kuopannut koko ajatuksen bloggailusta, vaikka koitin välillä vähän salaa uskotella ittelleni, et kyl sie kummiki palaat sitä kirjottaa. Ja tässä sitä taas siis ollaan. En tosiaan tiiä itekkään mikä miun mielen muutti.

Oon viimosen (melkein) vuoden aikana lukenut miun blogin alusta loppuun ainakin ehkä miljoona kertaa. Ja oon huomannu, että tää tosiaan on miulle ihan kauheen tärkee. Täällä on niin paljon muistoja miun super hyvistä ja onnellisista hetkistä, joita en oikeesti ite ees muistanu et on tapahtunut. Ja kaikkein paras juttu tässä on se, että täällä on kuvia todisteena niistä hetkistä. Kyllä - kirjotan myös päiväkirjaa, mutta ei sielä kuvia oo näistä hetkistä, tää on vaa ihan eri juttu. Tuun niin onnelliseks ja ehkä vähän surullisekski, ku luen näitä vanhoja postauksia. Onhan ne vähän noloja jotkut, mut kaikki me ollaan teinejä oltu (ja yli muokkailtu omii pärstä kuvii haha). Oon tooosi monet itkut itkenyt, kun oon selaillu tätä kannesta kanteen. Joskus mietin, et miks kidutan itteeni, ku lueskelen näitä juttuja, mut sit vaa tajusin, et ei ne kyyneleet tosiaankaan surusta johdu. Ne on niitä kuuluisia onnenkyyneleitä, mitä voin myöntää, että en oo koskaan elämässäni ennen itkenyt. En tiiä johtuukohan se sitten siitä, että oon todellisuudessa melko itsekäs ihminen. 

Joten tosiaan ehkä syy siihen miks tätä kirjoitan taas, on se että tahdon tehdä ittelleni paikan missä on tekstiä ja kuvia, mistä voin aina heikkoina hetkinä käydä tarkistamassa, että miun elämässä on paljon hyviä juttuja, vaikka sillon ei siltä tunnukkaan. Ja yks syy on kans se, että rakastan valokuvailua ja kirjottelua, ja haluun jakaa miun pienen mielen ajatuksia ja mielipiteitä.

Kesäkuussa 2015 muutin iha ensimmäiseen omaan asuntoon. Muutimme miun ystävän Aman kanssa yhdessä. Molemmilla oli mielessä tietenkin perus partybox wuhuu jeee- kuva siitä asumisesta. Toisin kuitenkin kävi. Jotenkin mun mielestä se oma koti pitää olla vaan se oma koti. Se on miulle nykyään jotenki fakta, että kaverit ja kodin perustaminen täytyy pitää erossa toisistaan. Tehtiin siis oikee ratkasu, ja päätettii et hankitaan molemmat ihan omat kämpät, se oli kaikkein paras ratkasu, ihan vaan mein ystävyydenkin kannalta <3

Eli ihan ensimmäinen tämmönen miun "comeback" postaus, on kuvia miun ensimmäisestä omasta kodistani. Sistukseltaan sen on mielestäni kodikas, just sellanen mistä mä tykkään. En oo koskaan ollut semmone, joka tykkää et on all white everything, vaikka se vissii ois nykyää vähän niiku muotia, i think so? Mulle on tärkeetä, että se koti on kodikas, ja semmonen miun näkönen paikka. Eli kaunespöytä, lemppari kirjat esillä ja paljon kynttilöitä. That's all i need. Haha, no ei nyt ihan kummikaa. Asuntoni sijainti on myös uuden työpaikkani - kotihoidon  (jossa oon kohta tosiaan työskennelly puoli vuotta, kun siis valmistuin toukokuussa 2015 lähihoitajaksi, jippiiiii!) lähellä, eli vajaa 800m kävelymatkaa. Ei paha tosiaan!

Tiivistettynä ja kokonaisuudessaan näin aluksi, mulla menee hyvin. Elän toisaalta jotenkin tosi tylsää aikaa elämässä, kun kaikki pyörii työn ympärillä ja välillä tuntuu, et aikaa ei vain oo mihinkään muuhun, mut toisaalta samaanaikaan tää taas on yhtä jännintä aikaa mun elämänkaaressa. Aikuistumista. Tää on se hetki, kun aletaan kasvaa ja ottaa oikeesti vastuuta ittestään ja valinnoistaan. Täytyy myöntää, onhan tää aikamoinen matka tosiaan ollut... ja vielä piiiitkä matka eessä, huhuh! 



















Kiitti ja kuitti taas hetkeks, palaillaan toivottavasti pian, pus! 

Love, roosa