Sivut

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

how would you feel

IMG_9509 IMG_9500 IMG_9464 IMG_9520 IMG_9475 IMG_9238 IMG_9510 IMG_9291 IMG_9501


Oon viettäny viimoset 4 päivää kotona maaten kipeenä ja aloin tekemisen puutteen vuoksi selailee vanhalta kovalevyltä valokuvia, joka taas (miljoonannen kerran) johdatti miut tänne. Luin monia vanhoja postauksia, ja ainoo kysymys mikä heräs on: miks lopetin tän ku tykkäsin tästä kauheesti? Tai oikeestaan siitä valokuvaamisesta. Enhän mie siinä mikää taitava oo, mut ihan vaan omaks iloks. En oo koskaa kokenu et tein tätä siks, että jotai oikeesti kiinostais lukea näitä, vaan siks ku vuosien päästä miusta on ihana ite lukee näitä. Kirjottamisesta tykkäsin ylä-asteella kauheesti, mut sen oon tässä vuosien varrella todennu, et se ei ihan miun juttu oo, vaik sitäkin sillon tällön tykkään tehdä. Kysyn ain välillä iteltäni miks en enää kuvaile & kirjottele juttuja ja julkase niitä tänne, mut en oikee ota itestäni selvää. Häpeenkö muka oikeesti nykyään niin paljon julkasta nettii jotain pärstä kuvia henkilökohtasempaa, ja sit vielä avautuu kirjottamalla niistä kaikkien luettevaks. En tiiä, maybe. Ennen en hävenny. Ehkä miu pitää lopettaa se häpeily ja tehä sitä mist mie tykkään. :-)



perjantai 22. tammikuuta 2016

Ripsienpidennykset

IMG_9158 IMG_9161 moi IMG_9178 IMG_9175

Otin tuossa joskus kesällä miun ihka ensimmäiset ripsienpidennykset. Olin kattellu kauheesti niistä kuvia ja kuullu ystäväiltä joilla on ne, niin paljon kaikkee hyvää. Aattelin sit itekkin repästä ja ottaa ne, "ihan vaa tällee kesän ajaks" ... jepjep, niinhän se meni taas. Ihastuin melkein heti niihin ripsiin. Aluks oli tosi järkytys kun näytti kokoajan meikatulta ja kauheen tällääntyneeltä, johtuu kylläkin varmaan siitä kun ite halusin semmoset luonnollisen tuuheat ja pitkät volyymiripset. Klassiset on semmoset sievemmät ja paljon luonnollisemman näköset, mut koin silti omakseni nää tuuheemmat, vaikka totuttelua oli kovasti!

Hirveen monet kokee sen hankalana, että ei voi hieroa silmiä. Joo, onhan se totta et joskus kun tekis mieli vaa jäätävällä voimalla hinkata silmät puhki, nii ei pystykkää siihe - nii se on inhottavaa, mutta näitä hetkiä tulee tosi harvoin, joten en laske sitä oikeestaan haittapuoleks. Kasvo meikin, kulmien ja luomien putsaaminenkaan ei ole hankalaa ittellä ollut. Muistaa käyttää öljytöntä silmämeikki mömmöä (jos siin haluu esim luomia putsata), niin ripset pysyy oikein hyvin asioillaa :-) Haittapuolena näissä ripsissä on se, että ne on kalliit. Ja se, että jos tekijä ei ole niin hyvä, niin saattaa ripset pudota ihan ennen aikojaan. Tai sit ihan vaa omaa mokaa, että oot kohdellu niitä surkeesti. haha

Pidin ite tuossa joku 2-3kk taukoa ripsistä, eli kävin poistattamassa ne samalla tekijä (en siis todellakaan ite alkanu repii irti). Se teki tosi hyvää omille ripsille, et pääs kunnolla hengittää ja kasvaa ja vähä sellai rauhottumaan. Mutta nyt taas viime viikolla tuli kauhee ikävä näitä takasin (tärkein syy oli se, että säästää niiiin paljon aamulla aikaa!!! koska haluun joka päivä kumminkin meikata, niin nyt säästän sen vaiheen ku meikkaisin silmät eli paaaaljon aikaa). Joten tässä nämä uudet ripsuttimet. Olin aluks tosi järkyttyny ja ehkä lievästi pettynyt. En toivonut näin tiheesti laitettuja ja tuuheita ripsiä. Sisänurkassa on myös liian pitkiä ja liian paljon ripsiä, mutta kuulin että monilta sieltä ne ekana tipahtelee, joten täytyy sitä sitten ootella, niin eiköhän nää sitten jossain 1-2 viikossa tuu luonnollisemmaks :-) Nyt kumminkin jo muutamassa päivässä silmä alkanu tottua tohon näkyyn, eli melko hyvät kyllä ovat!

Mulla ei nyt tähän hätään muuta, pientä ripsipäivittelyä piti tulla hehkuttamaan tännekkin. Hyvää yötä, puspus!

love, roosa 

tiistai 15. joulukuuta 2015

Throwback to summer

collage IMG_8033 IMG_7983 IMG_8025 IMG_8108 IMG_8100 IMG_8034


Mulla meni joskus tammi-helmikuussa mun vanha läppäri rikki, ja oletin heti että kaikki vanhat kuvat katos siinä mukana jonnekkin ihme bittiavaruuteen. Ärsytti niin helvetisti, kun joteki ain luottaa liikaa kaikkii koneisiin, ja olettaa et "tottakai nää pelittää ja kaikki vanhat kuvat säilyy". Mun onneks joku iskän tuttu supernörtti sai pelastettua mun kaikki valokuvat sieltä, huhuh sitä onnen ja tuurin määrää! Mut nyt kun tällee jälkeenpäin aattelee, et mitä jos ne oliski kadonnu? Kaikki ne tuhannet kuvat joita oot ottanu ja ikuistanu kaikkia ihania ja ei niin ihania hetkiä, nii ois vaa kadonnu ja en ois enää koskaa voinu kattoo niitä. Kuvissa on se ihana juttu, kun voit olla nostalginen ja kattoo jotain monta vuotta sitten otettuja kuvia, ja elää taas niitä hetkiä uudelleen. Vanhat kuvat saa sut muistamaan semmossia tilanteita ja tapahtumia mitkä oot jo ihan kokonaa unohtanu tai luullu unohtanees.

Nykyään me ei enään oikeestaan teetetä kuvia ja laiteta niitä kauheella vaivalla valokuva albumeihi. Miks me ei enää tehä niin? Sitku joskus itellään on lapsia ja ne tahtoo nähdä sun nuoruuskuvia, niin niitä ei ehkä enää ookkaa tallella, koska esim. tietokonees petti sut ja päättikki hävittää kaikki sulle tärkeet kuvat.

Mä useesti kun selainen vanhoja kuvia koneelta, niin saatan itkee vaa monta tuntii sen takia, ku muistaa kui hyviä ne hetket oli ja kui haluut kokee ne uudellee. Tulee vaa kauhee ikävä niit joitaki vanhoja hyviä juttuja. Siks on ihanaa kun on ikuistettuna niitä kuvia, ja pääsee taas "kokemaan" ne jutut uudelleen ja muistelee niitä. Parasta on vaa kattella jonku ihana kaverin kans jotai vanhoja yhessä otettuja kuvia ja nauraa mahat kippuras niille. Mut tarkemmin ku aattelee niin ois ihanampaa kattella niitä jostain albumista, tuntuu et niil ois viel joteki enemmän merkitystä. Ne ihanat hetket ja tilanteet aseteltuna vaivalla omiin muovitaskuihinsa ja vieressä pieni teksti siitä kuvasta. Kaipaan kauheesti albumeita. Kuulostaa hupsulta, mut uskon et muutkin on joskus aatellu tällästä.

Siks aattelin että vuoden 2016 kunniaksi, aijon ottaa tehtäväkseni alkaa teettämään valokuvia ja keräämään niitä albumeihin. En enää haluu et joutuu pelkää, että "mitä jos tää kone taas pettää ja en saiskaa näitä kuvia takas".

Ei mulla tänään tällee muuta, nyt suuntaan pretty little liarsin pariin tohon sohvan nurkkaan glögin kera, heippa ja hyvää yötä :-)

love, roosa

torstai 19. marraskuuta 2015

Memories is all we have


Tiedän, tää on tosi weird. En itekkään ois n. puoli vuotta sitten uskonu, et palaan kirjottaa tätä Sleeping Beauty blogia, tai ylipäänsä mitään blogia. Olin aikalailla kuopannut koko ajatuksen bloggailusta, vaikka koitin välillä vähän salaa uskotella ittelleni, et kyl sie kummiki palaat sitä kirjottaa. Ja tässä sitä taas siis ollaan. En tosiaan tiiä itekkään mikä miun mielen muutti.

Oon viimosen (melkein) vuoden aikana lukenut miun blogin alusta loppuun ainakin ehkä miljoona kertaa. Ja oon huomannu, että tää tosiaan on miulle ihan kauheen tärkee. Täällä on niin paljon muistoja miun super hyvistä ja onnellisista hetkistä, joita en oikeesti ite ees muistanu et on tapahtunut. Ja kaikkein paras juttu tässä on se, että täällä on kuvia todisteena niistä hetkistä. Kyllä - kirjotan myös päiväkirjaa, mutta ei sielä kuvia oo näistä hetkistä, tää on vaa ihan eri juttu. Tuun niin onnelliseks ja ehkä vähän surullisekski, ku luen näitä vanhoja postauksia. Onhan ne vähän noloja jotkut, mut kaikki me ollaan teinejä oltu (ja yli muokkailtu omii pärstä kuvii haha). Oon tooosi monet itkut itkenyt, kun oon selaillu tätä kannesta kanteen. Joskus mietin, et miks kidutan itteeni, ku lueskelen näitä juttuja, mut sit vaa tajusin, et ei ne kyyneleet tosiaankaan surusta johdu. Ne on niitä kuuluisia onnenkyyneleitä, mitä voin myöntää, että en oo koskaan elämässäni ennen itkenyt. En tiiä johtuukohan se sitten siitä, että oon todellisuudessa melko itsekäs ihminen. 

Joten tosiaan ehkä syy siihen miks tätä kirjoitan taas, on se että tahdon tehdä ittelleni paikan missä on tekstiä ja kuvia, mistä voin aina heikkoina hetkinä käydä tarkistamassa, että miun elämässä on paljon hyviä juttuja, vaikka sillon ei siltä tunnukkaan. Ja yks syy on kans se, että rakastan valokuvailua ja kirjottelua, ja haluun jakaa miun pienen mielen ajatuksia ja mielipiteitä.

Kesäkuussa 2015 muutin iha ensimmäiseen omaan asuntoon. Muutimme miun ystävän Aman kanssa yhdessä. Molemmilla oli mielessä tietenkin perus partybox wuhuu jeee- kuva siitä asumisesta. Toisin kuitenkin kävi. Jotenkin mun mielestä se oma koti pitää olla vaan se oma koti. Se on miulle nykyään jotenki fakta, että kaverit ja kodin perustaminen täytyy pitää erossa toisistaan. Tehtiin siis oikee ratkasu, ja päätettii et hankitaan molemmat ihan omat kämpät, se oli kaikkein paras ratkasu, ihan vaan mein ystävyydenkin kannalta <3

Eli ihan ensimmäinen tämmönen miun "comeback" postaus, on kuvia miun ensimmäisestä omasta kodistani. Sistukseltaan sen on mielestäni kodikas, just sellanen mistä mä tykkään. En oo koskaan ollut semmone, joka tykkää et on all white everything, vaikka se vissii ois nykyää vähän niiku muotia, i think so? Mulle on tärkeetä, että se koti on kodikas, ja semmonen miun näkönen paikka. Eli kaunespöytä, lemppari kirjat esillä ja paljon kynttilöitä. That's all i need. Haha, no ei nyt ihan kummikaa. Asuntoni sijainti on myös uuden työpaikkani - kotihoidon  (jossa oon kohta tosiaan työskennelly puoli vuotta, kun siis valmistuin toukokuussa 2015 lähihoitajaksi, jippiiiii!) lähellä, eli vajaa 800m kävelymatkaa. Ei paha tosiaan!

Tiivistettynä ja kokonaisuudessaan näin aluksi, mulla menee hyvin. Elän toisaalta jotenkin tosi tylsää aikaa elämässä, kun kaikki pyörii työn ympärillä ja välillä tuntuu, et aikaa ei vain oo mihinkään muuhun, mut toisaalta samaanaikaan tää taas on yhtä jännintä aikaa mun elämänkaaressa. Aikuistumista. Tää on se hetki, kun aletaan kasvaa ja ottaa oikeesti vastuuta ittestään ja valinnoistaan. Täytyy myöntää, onhan tää aikamoinen matka tosiaan ollut... ja vielä piiiitkä matka eessä, huhuh! 



















Kiitti ja kuitti taas hetkeks, palaillaan toivottavasti pian, pus! 

Love, roosa 

perjantai 26. joulukuuta 2014

Merry Christmas

Joulu 2014 013 collage Joulu 2014 017 Joulu 2014 074 Joulu 2014 028 Joulu 2014 046 Joulu 2014 020 Joulu 2014 073 Joulu 2014 042 Joulu 2014 088 Joulu 2014 106 collage Joulu 2014 034

Merry Christmas everyone <3

Miun joulu meni Tampereen läheisessä sijaitsevassa Akaa kaupungissa. Vietin joulun tosiaan koko suvun kesken syöden, pelaten, nauraen ja nauttien ihanasta ja tunnelmallisesta joulusta. Aluks ei ollu yhtään joulufiilistä, mut kyl se sieltä pikku hiljaa nousi! Lahjat oli mieleisiä ja seura oli loistavaa, iso kiitos kuuluu taas miun ihanalle suvulle joka teki tästäkin joulusta unohtumattoman :-) Oon aina niin loistava näiden tekstien kanssa, ja ei oo nyt yhtään semmosta fiilistä, et tekstiä tulis tänkään enempää, joten rentouttavaa lomaa kaikille! Uuttavuotta odotellessa... 

Love, Roosa